Tieteeseen kuuluvat yhdessä tekeminen, jatkuva keskeneräisyys, tiedon kumuloituminen ja pyrkimys avoimuuteen. Näitä voi pitäähyvinä lähtökohtina myös LinkedInin käytössä, mutta huomioi, että kyse on somekanavasta.
Osa ihmisistä vierastaa LinkedIniä kokien sen itsensä kehumisen ja työelämän supersuorittajien areenaksi. Todellisuus on kuitenkin
monipuolisempi, ja jokaisella on vapaus tehdä valintoja. Mieti, kenen kanssa verkostoidut, millaisiin keskusteluihin osallistut ja mihin ryhmiin liityt. Jos
LinkedIn on kahvila, itse saa valita, mihin pöytään istuu ja minkälaisia keskusteluja aloittaa.
Aina ei ole pakko olla omien postausten päähenkilönä itse, vaikka joskus sekin kannattaa tehdä. Omaa asiantuntijuutta ja osaamista voi
tuoda esille:
- Kertomalla kiinnostavista seminaareista.
- Vinkkaamalla inspiroivia kirjoja ja tutkimuksia.
- Nostamalla esiin kollegaa tai opiskelukaveria.
- Kysymällä ideoita ja näkökulmia omaan työhön liittyen. Voit kertoa myös harkintasi mukaan keskeneräisistä suunnitelmista, selvittämistä vaativista kysymyksistä ja niistä asioista, jotka eivät ole omia vahvuuksia.
Lukuvinkki: Ilkka Olanderin kiinnostava teksti Tutkija sosiaalisessa mediassa – verkkonäkyvyydellä on väliä ei ole ihan uusi, mutta
näkökulmat ovat yhä ajankohtaisia.